Pitkän korona-ajan jälkeen on mukavaa huomata, että alueen työntekijät palailevat jälleen työpaikoilleen ja me Maunoissa haluammekin toivottaa kaikki etätyöntekijät tervetulleeksi takaisin Kupittaalle. Meillä Maunoissa puhaltavat myös uudet tuulet ja tulemmekin tomerasti kehittämään toimintaamme jotta TE, rakkaat asiakkamme, voitte jälleen palata arkeen kanssamme.
Ensimmäisenä uudistetaan jokaisen ravintolan suosittu buffetlounas, nämä muutokset tulevat voimaan maanantaina 28.2. Seuraavaksi maaliskuun aikana avaamme uudistuneet avokeittiöt sekä muut kokoustarjoilut, mutta näistä lisää myöhemmin.
1. Uusi laajempi salaattipöytä
Jokaisessa Maunossa on tarjolla yhtenäinen buffetlounas- konsepti, jonka suurimpana muutoksena on salaattipöydän uudistus ja jatkossa onkin tarjolla laajempi valikoima salaatteja, kasviksia, vihanneksia ja kastikkeita joista pystyy rakentamaan itselleen sopivan lisäkesalaatin.
2. Buffettiin kuuluu jatkossa myös päivittäin vaihtuva kasvisruoka
Toiseksi lisäämme buffetvalikoimaan toisen lämpimän ruoan, eli päivittäin tarjolla on liha-/kalaruoan lisäksi myös kasvisruokaa. Tätä on paljon pyydetty ja nyt siihen vastataan.
3. Hyvät jälkkärit kuuluvat Maunon lounaaseen
Kolmantena uudistamme jälkiruokavalikoimaa. Maunon lounaaseen on aina kuulunut, ja kuuluu jatkossakin, hyvä jälkiruoka sekä maukas kahvi sekä tee. Pyrimme saamaan jälkiruokiin kivaa vaihtelua ja samalla tarjolle on tullut pikkumakean himoon myös keksejä. Maaliskuun aikana tuomme uutta myös teevalikoimiin ja kauramaito kuuluu jo valikoimaan.
Jokaiseen ravintolaan leivomme itse leivät ja tästä olemmekin saaneet aiemmin hyvää palautetta.
Ruokajuomana on tarjolla jäävettä, maustettua jäävettä sekä sekamehua. Lisäksi ElectroCityssä ja TriviumCityssä on kivennäisvesiautomaatit käytössä. Jokaisessa ravintolassa on myös myynnissä virvokkeita sekä mm. olutta.
ElectroCityn ja BioCityn lounas avataan jatkossa klo 10.30 ja TriviumCity klo 11.00. Lounas loppuu klo 13.00 ja hävikkiruokaa myydään klo 13.15-13.30.
Toivomme, että hintaan 11.30€, pystymme tarjoamaan parhaan buffetlounaskokemuksen Kupittaan alueella. Mikäli haluat edelleen kehittää toimintaamme, niin otamme kyllä hyviä ehdotuksia vastaan jatkossakin.
Tervetuloa lounaalle!
Elämä ilman Maunoa on mautonta!
Tykistökatu 6, 20520 Turku
Lounas tarjoillaan klo 10.30-13.00
|
|
Buffet Grillattua broileria, wings-kastiketta ja sinihomejuustokastiketta, paahdettua perunaa, kukkakaali wingsit sekä porkkana- ja kurkkudippivihanneksia L |
12,70 € |
Kasvisruoka Quorn-nugetit Veg |
12,70 € |
Avokeittiö Punajuuririsotto, vuohenjuustoa sekä rapeaksi paahdettua parmankinkkua L, G |
13,30 € |
Salaattibuffetin lämmin lisuke Punajuurigratiini L, G |
2,40 € / 100 g |
Jälkiruoka Mariannerahka L, G |
|
Hävikkiruoan myynti 13.15-13.30, hintaan 9€/kg. Tervetuloa! |
Tykistökatu 4, 20520 Turku
Lounas tarjoillaan klo 10.30-13.00
|
|
Buffet Uunilohi, ruohosipulikermaviilikastike, tilliperuna ja parsakaalia L,G |
12,70€ |
Kasvisruoka Kasvispihvit L, G |
12,70€ |
Keitto ja salaatti Maa-artisokkakeitto ja paahdetut siemenet (L, G) sekä raikas salaattipöytä |
12,70€ |
Streetfood Rapeaa possunkylkeä, hedelmäsalsaa ja friteerattua perunaa L, G |
13,30€ |
Jälkiruoka Mariannemousse L, G |
|
Hävikkiruoan myynti 13.15-13.30, hintaan 9€/kg. Tervetuloa! |
Lemminkäisenkatu 32, 20520 Turku
Lounas tarjoillaan 11.00-13.00
|
|
Buffet Grillattua broileria, wings-kastiketta ja sinihomejuustokastiketta, paahdettua perunaa, kukkakaaliwingsit sekä porkkana-ja kurkkudippivihanneksia L ,G |
12,70€ |
Kasvisruoka Quorn-nugetit Veg |
12,70€ |
Päivän salaatti
|
12,70€ |
Jälkiruoka Mariannerahka L,G |
|
Hävikkiruoan myynti 13.15-13.30 hintaan 9€/kg. Tervetuloa! |
Tykistökatu 6, 20520 Turku
Lounas tarjoillaan klo 10.30-13.00
|
|
Buffet Crispy fish, voiherneitä, sitruuna-perunamurskaa ja tartar-kastiketta L |
12,70 € |
Kasvisruoka Härkäpapu-lehtikaalipihvit L |
12,70 € |
Avokeittiö Jalapeno-juustoburgeri: naudanlihapihvi, havarti jalapeno-juustoa, tryffelimajoneesia, maustekurkkua, pikkelöityä punasipulia, rapeaa salaattia ja lohkoperunat L (Saatavana gluteenittomana) |
13,30 € |
Salaattibuffetin lämmin lisuke Yrttitäytteiset kanapuikot ja chilimajoneesi M |
2,40 € / 100 g |
Jälkiruoka Suklainen pähkinäpiirakka L |
|
Hävikkiruoan myynti 13.15-13.30, hintaan 9€/kg. Tervetuloa! |
Tykistökatu 4, 20520 Turku
Lounas tarjoillaan klo 10.30-13.00
|
|
Buffet Pannupihvit, karamellisoitua sipulia ja perunamuusia L, G |
12,70€ |
Kasvisruoka Juures-papupyörykät L, G |
12,70€ |
Keitto ja salaatti Porkkana-inkiväärikeitto (M, G) sekä raikas salaattipöytä |
12,70€ |
Streetfood Shanghai tacot: maustettua kanaa, rapeita kasviksia, chiliä, ituja, korianteria, chilimajoneesia, hoisin-seesamikastiketta, hunajajogurttia ja ranskalaisia L (saatavana myös gluteenittomana) |
13,30€ |
Jälkiruoka Toscapiirakka L |
|
Hävikkiruoan myynti 13.15-13.30, hintaan 9€/kg. Tervetuloa! |
Lemminkäisenkatu 32, 20520 Turku
Lounas tarjoillaan 11.00-13.00
|
|
Buffet Crispy fish, voiherneitä, sitruuna-perunamurskaa ja tartar-kastiketta L |
12,70€ |
Kasvisruoka Härkäpapu-lehtikaalipihvit L |
12,70€ |
Päivän salaatti
|
12,70€ |
Jälkiruoka Suklainen pähkinäpiirakka L |
|
Hävikkiruoan myynti 13.15-13.30 hintaan 9€/kg. Tervetuloa! |
Tykistökatu 6, 20520 Turku
Ravintola suljettu, hyvää itsenäisyyspäivä! |
Tykistökatu 4, 20520 Turku
Ravintola suljettu, hyvää itsenäisyyspäivää! |
Lemminkäisenkatu 32, 20520 Turku
Ravintola suljettu, hyvää Itsenäisyyspäivää! |
Tykistökatu 6, 20520 Turku
Lounas tarjoillaan klo 10.30-13.00
|
|
Buffet Maunon lihapullat sinappikermakastikkeessa, perunamuusia, paistettuja kasviksia ja suolakurkkua L, G |
12,70 € |
Kasvisruoka Kaura-härkäpapupyörykät Veg |
12,70 € |
Avokeittiö Parmesanbroileria, valkosipuliyrttivoita, ranskalaisia ja feta-kasvispaistosta L, G |
13,30 € |
Salaattibuffetin lämmin lisuke Teriyakilohi ja wasabimajoneesia M |
2,40 € / 100 g |
Jälkiruoka Marjakiisseli Veg, G |
|
Hävikkiruoan myynti 13.15-13.30, hintaan 9€/kg. Tervetuloa! |
Tykistökatu 4, 20520 Turku
Lounas tarjoillaan klo 10.30-13.00
|
|
Buffet Porsaan grillipihviä, maustevoita, kasviksia ja lohkoperunaa L, G |
12,70€ |
Kasvisruoka Kasvispihvit L, G |
12,70€ |
Keitto ja salaatti Yrttinen juustokeitto (L, G) sekä raikas salaattipöytä |
12,70€ |
Streetfood Naudan brisket -hot dog, mausteista makkaraa, mac n cheese, kaalisalaattia, suolakurkkua, kastikevalikoima ja ristikkoperunat L |
13,30€ |
Jälkiruoka Marja-pavlova L, G |
|
Hävikkiruoan myynti 13.15-13.30, hintaan 9€/kg. Tervetuloa! |
Lemminkäisenkatu 32, 20520 Turku
Lounas tarjoillaan 11.00-13.00
|
|
Buffet Maunon lihapullat sinappikermakastikkeessa, perunamuusia, paistettuja kasviksia ja suolakurkkua L,G |
12,70€ |
Kasvisruoka Kaura-punajuuripyörykät Veg |
12,70€ |
Päivän salaatti
|
12,70€ |
Jälkiruoka Marjakiisseli L,G |
|
Hävikkiruoan myynti 13.15-13.30 hintaan 9€/kg. Tervetuloa! |
Tykistökatu 6, 20520 Turku
Lounas tarjoillaan klo 10.30-13.00
|
|
Buffet Maunon lasagne ja caponatakasviksia VL |
12,70 € |
Kasvisruoka Kasvislasagne VL |
12,70 € |
Avokeittiö Pihviperjantai: Naudan entrocote, chilimaustevoi, pekonipapuja ja selleriperuna murskaa L, G |
13,30 € |
Salaattibuffetin lämmin lisuke Västerbotten juustobites ja jalapenomajoneesi L |
2,40 € / 100 g |
Jälkiruoka Puolukka-kookospiirakka L |
|
Hävikkiruoan myynti 13.15-13.30, hintaan 9€/kg. Tervetuloa! |
Tykistökatu 4, 20520 Turku
Lounas tarjoillaan klo 10.30-13.00
|
|
Buffet Tortilla-buffet L (saatavana myös G) |
12,70€ |
Kasvisruoka Kasvis-tortillabuffet L |
12,70€ |
Keitto ja salaatti Parsakaalikeitto (L, G) sekä raikas salaattipöytä |
12,70€ |
Streetfood Pizzaperjantai: lohi, smetana, mummonkurkku L TAI punajuuri, vuohenjuusto, cashewpähkinä L (pizzat saatavana myös gluteenittomana) |
13,30€ |
Jälkiruoka Jogurttipannacotta ja Maunon mansikkahilloa |
|
Hävikkiruoan myynti 13.15-13.30, hintaan 9€/kg. Tervetuloa! |
Lemminkäisenkatu 32, 20520 Turku
Lounas tarjoillaan 11.00-13.00
|
|
Buffet Maunon lasagne ja caponata kasviksia L |
12,70€ |
Kasvisruoka Kasvislasagne L |
12,70€ |
Päivän salaatti
|
12,70€ |
Jälkiruoka Puolukka-kookospiirakka L |
|
Hävikkiruoan myynti 13.15-13.30 hintaan 9€/kg. Tervetuloa! |
Tykistökatu 6, 20520 Turku
Ei lounaslistatietoja |
Tykistökatu 4, 20520 Turku
Ei lounaslistatietoja |
Lemminkäisenkatu 32, 20520 Turku
Ei lounaslistatietoja |
Tykistökatu 6, 20520 Turku
Ei lounaslistatietoja |
Tykistökatu 4, 20520 Turku
Ei lounaslistatietoja |
Lemminkäisenkatu 32, 20520 Turku
Ei lounaslistatietoja |
Tykistökatu 6, 20520 Turku
Lounas tarjoillaan klo 10.30-13.00
|
|
Buffet Rapeat lohileikkeet, tilliperunaa, paistetut kasvikset ja tartar-kastiketta L |
12,70 € |
Kasvisruoka Punajuurifalafelpihvit L, G, Veg |
12,70 € |
Avokeittiö Sienirisottoa ja yrttibroileria L, G |
13,30 € |
Salaattipöydän lämmin lisuke Kebakot ja tacomajoneesi L |
2,40 € / 100 g |
Jälkiruoka Mustikkarahka L, G |
|
Hävikkiruoan myynti 13.15-13.30, hintaan 9€/kg. Tervetuloa! |
Tykistökatu 4, 20520 Turku
Lounas tarjoillaan klo 10.30-13.00
|
|
Buffet Broileria kookoscurrykastikkeessa, riisiä ja kasvispaistosta M, G |
12,70€ |
Kasvisruoka Tofua currykastikkeessa L, G |
12,70€ |
Keitto ja salaatti Paprika-mantelikeitto (Veg, G) sekä raikas salaattipöytä |
12,70€ |
Streetfood Carnitas, meksikolainen tortilla ylikypsällä possulla: marinoitua kassleria, punasipulia, ricottajuustoa, salsa verdeä ja lohkoperunoita L (saatavana myös gluteenittomana) |
13,30€ |
Jälkiruoka Suklaamousse L, G |
|
Hävikkiruoan myynti 13.15-13.30, hintaan 9€/kg. Tervetuloa! |
Lemminkäisenkatu 32, 20520 Turku
Lounas tarjoillaan 11.00-13.00
|
|
Buffet Rapeat lohileikkeet, tilliperunaa, paistetut kasvikset ja tartar-kastiketta L |
12,70€ |
Kasvisruoka Punajuurifalafelpihvit Veg,G |
12,70€ |
Päivän salaatti
|
12,70€ |
Jälkiruoka Mustikkarahka L,G |
|
Hävikkiruoan myynti 13.15-13.30 hintaan 9€/kg. Tervetuloa! |
Tykistökatu 6, 20520 Turku
Lounas tarjoillaan klo 10.30-13.00
|
|
Buffet Yrttistä pulled porkia, lohkoperunoita, kauden kasviksia ja chilimajoneesia L, G |
12,70 € |
Kasvisruoka Kasvispihvit L, G |
12,70 € |
Avokeittiö Cubanoburger: naudanlihapihvi, juustoa, keittokinkkua, kananmunaa, aiolia, srirachaa, murskattuja perunalastuja ja ranskalaisia L (saatavana myös gluteenittomana) |
13,30 € |
Salaattipöydän lämmin lisuke Meksikolaiset lihapullat ja jalapenomajoneesi L, G |
2,40 € / 100 g |
Jälkiruoka Omenapiirakkaa ja kanelivaahtoa L |
|
Hävikkiruoan myynti 13.15-13.30, hintaan 9€/kg. Tervetuloa! |
Tykistökatu 4, 20520 Turku
Lounas tarjoillaan klo 10.30-13.00
|
|
Buffet Aurajuusto-pekonipasta, yrttikasviksia ja parmesanjuustoa L (saatavana myös gluteenittomana) |
12,70€ |
Kasvisruoka Tomaatti-fetapasta L (saatavana myös gluteenittomana) |
12,70€ |
Keitto ja salaatti Selleri-omenakeitto (L, G) sekä raikas salaattipöytä |
12,70€ |
Streetfood Yakitori-broilerivartaat ja nuudeliwokki L |
13,30€ |
Jälkiruoka Marjapiirakka ja vaniljakastike L |
|
Hävikkiruoan myynti 13.15-13.30, hintaan 9€/kg. Tervetuloa! |
Lemminkäisenkatu 32, 20520 Turku
Lounas tarjoillaan 11.00-13.00
|
|
Buffet Yrttistä pulled porkia, lohkoperunoita, kauden kasviksia ja chilimajoneesia L,G |
12,70€ |
Kasvisruoka Kasvispihvit L,G |
12,70€ |
Päivän salaatti
|
12,70€ |
Jälkiruoka Omenapiirakkaa L |
|
Hävikkiruoan myynti 13.15-13.30 hintaan 9€/kg. Tervetuloa! |
Tykistökatu 6, 20520 Turku
Lounas tarjoillaan klo 10.30-13.00
|
|
Buffet, Maunon joulupöytä Vihersalaattia ja karpalovinaigrettea M, G Persimon-juustosalaattia L, G Sienisalaattia L, G |
22,00 € |
Rosollia ja vaahdotettua kermakastiketta L, G Skagen-katkarapusalaattia L Graavilohta ja hovimestarinkastiketta M, G Sipulisilliä ja maustesilliä M, G |
|
Perunoita tillillä maustettuna M, G Imellettyä perunalaatikkoa G Porkkanalaatikkoa L, G Lanttulaatikkoa L, G Sinappikuorrutettua kinkkua M, G |
|
Joululimppua ja Maunon oman leipomon leipää sekä vaahdotettua voita |
|
Avokeittiö Paahdettua broileri, kermaista pestokastiketta, parmesanperunoita ja hunajaisia juureksia. L, G |
13,30 € |
Kasvisruoka, saatavana avokeittiöstä Paneroitua tofua, kermaista pestokastiketta, parmesanperunoita ja hunajaisia juureksia. L, G |
12,70 € |
Jälkiruoka Piparkakkurahkamousse puolukoilla L, G |
|
Ei hävikkiruoanmyyntiä |
Tykistökatu 4, 20520 Turku
Lounas tarjoillaan klo 10.30-13.00
|
|
Buffet Maunon joulupöytä L, G |
22,00 |
Kasvisruoka Yrttiquornia, kardemummapunajuuria sekä ranskalaisia L, G |
|
Keitto ja salaatti Punajuuri-vuohenjuustokeitto (L, G) sekä raikas salaattipöytä |
12,70€ |
Streetfood Clubsandwich: ylikypsää naudan rintaa, suolakurkkua, tomaattia, jääsalaattia, marinoitua punasipulia, sinappimajoneesia, Monterey Jack -juustoa ja ranskalaisia (saatavana myös gluteenittomana) |
13,30€ |
Jälkiruoka Piparkakkurahkamousse puolukoilla L (saatavana gluteenittomana) |
|
|
Lemminkäisenkatu 32, 20520 Turku
Lounas tarjoillaan 11.00-13.00
|
|
Maunon joulupöytä Vihersalaattia ja karpalovinaigrettea M,G Persimon- juustosalaatti L,G Sienisalaattia L,G |
22,00€ |
Rosollia ja vaahdotettua kermakastiketta L,G Skagen-katkarapusalaattia L Graavilohta ja hovimestarinkastiketta M,G Sipulisilliä ja maustesilliä M,G |
|
Perunoita tillillä maustettuna M,G Imellettyä perunalaatikkoa G Porkkanalaatikkoa L,G Lanttulaatikkoa L,G Sinappikuorrutettua kinkkua M,G |
|
Joululimppua ja Maunon oman leipomon leipää sekä vaahdotettua voita |
|
Jälkiruoka Piparkakkurahkamousse puolukoilla L,G Kahvia/teetä, glögiä |
|
Ei hävikkiruoanmyyntiä |
Tykistökatu 6, 20520 Turku
Lounas tarjoillaan klo 10.30-13.00
|
|
Buffet Chilihärkää ja kasvis-nuudeliwokkia L |
12,70 € |
Kasvisruoka Quornia chilikastikkeessa L |
12,70 € |
Avokeittiö Metsästäjänleike; kermainen sienikastike, muhennettua perunaa ja juureksia L |
13,30 € |
Salaattipöydän lämmin lisuke Savustettua lohta ja raikasta hedelmäsalsaa L, G |
2,40 € / 100 g |
Jälkiruoka Brownie ja vaniljavaahto L, G |
|
Hävikkiruoan myynti 13.15-13.30, hintaan 9€/kg. Tervetuloa! |
Tykistökatu 4, 20520 Turku
Lounas tarjoillaan klo 10.30-13.00
|
|
Buffet Tempuraturskaa, tilliperunaa, juureksia ja remoulade-kastiketta L |
12,70€ |
Kasvisruoka Rapea kasvispihvi L, G |
12,70€ |
Keitto ja salaatti Juustoinen savuporokeitto (L,G) sekä raikas salaattipöytä |
12,70€ |
Streetfood Kebab ranskalaisilla: kebabia mausteisessa tomaattikastikkeessa, punasipulia, maustekurkkua, pepperoneja, turkkilaista jogurttia L, G |
13,30€ |
Jälkiruoka Suklaakiisseli L, G |
|
Hävikkiruoan myynti 13.15-13.30, hintaan 9€/kg. Tervetuloa! |
Lemminkäisenkatu 32, 20520 Turku
Lounas tarjoillaan 11.00-13.00
|
|
Buffet Chilihärkää ja kasvis-nuudeliwokkia L |
12,70€ |
Kasvisruoka Quornia chilikastikkeessa L |
12,70€ |
Päivän salaatti
|
12,70€ |
Jälkiruoka Brownie ja vaniljavaahto L,G |
|
Hävikkiruoan myynti 13.15-13.30 hintaan 9€/kg. Tervetuloa! |
Tykistökatu 6, 20520 Turku
Lounas tarjoillaan klo 10.30-13.00
|
|
Buffet Maunon burgerbuffa L (saatavilla gluteenittomana) |
12,70 € |
Kasvisruoka Maunon kasvisburgerbuffa L (saatavilla gluteenittomana) |
12,70 € |
Avokeittiö Pihviperjantai: Naudan entrocote, bbq-kastiketta, ranskalaisia ja grillivihanneksia L, G |
13,30 € |
Salaattipöydän lämmin lisuke Kevätkääryleet ja sweetchilikastike L |
2,40 € / 100 g |
Jälkiruoka Suklaajäätelö ja suklaakastiketta L, G |
|
Hävikkiruoan myynti 13.15-13.30, hintaan 9€/kg. Tervetuloa! |
Tykistökatu 4, 20520 Turku
Lounas tarjoillaan klo 10.30-13.00
|
|
Buffet Nachopelti jauhelihasta, juustokastiketta ja paistettuja kasviksia L, G |
12,70€ |
Kasvisruoka Kasvisnachopelti soijarouheesta L, G |
12,70€ |
Keitto ja salaatti Rapukeitto (L, G) sekä raikas salaattipöytä |
12,70€ |
Streetfood Pizzaperjantai: kebab, jalapeno, srirachamajoneesi TAI feta, marinoitu paprika, aioli L (pizzat saatavana myös gluteenittomana) |
13,30€ |
Jälkiruoka Kookospiirakka ja vaniljavaahtoa L |
|
Hävikkiruoan myynti 13.15-13.30, hintaan 9€/kg. Tervetuloa! |
Lemminkäisenkatu 32, 20520 Turku
Lounas tarjoillaan 11.00-13.00
|
|
Buffet Maunon burgerbuffa L (saatavilla gluteenittomana) |
12,70€ |
Kasvisruoka Maunon kasvisburgerbuffa (saatavilla gluteenittomana) |
12,70€ |
Päivän salaatti
|
12,70€ |
Jälkiruoka Suklaajäätelö ja suklaakastiketta L,G |
|
Hävikkiruoan myynti 13.15-13.30 hintaan 9€/kg. Tervetuloa! |