Maunon asiakkaiden suosikkeja ovat kalaruuat, keitot ja kasvikset

Kun kysytään mielipidettä lempiruuasta, vastauksia lienee yhtä monta kuin vastaajiakin.

Niinpä vastaukset vaihtelivatkin laidasta laitaan, kun Maunoissa kyseltiin asiakkaiden lempiruokia, joita he toivoisivat osaksi lounasvalikoimaa. Vastauksista löytyi vaihtoehtoja lohipastasta ja lapskoussiin ja sienirisotosta suikalelihakastikkeeseen.

Vaikka hajonta oli suurta, selkein yksittäinen toive olivat erilaiset kalaruuat. Vastauksissa toivottiin muun muassa kalakeittoa, pariloitua lohta, kalapuikkoja, savulohta, uunilohta, lohipastaa, paistettuja silakoita ja niin edelleen.

– Kalaruokien menekki on aina hyvä, ja erityisesti Maunon savulohi tuntuun olevan asiakkaiden suosikki. Kyselyn tulosten perusteella mietimme ehdottomasti sitä, voisiko kalaruokien määrää vielä lisätä Maunojen lounaslistalla, sanoo Mauno-ravintoloita pyörittävän Manu Events -yrityksen liiketoimintajohtaja Kimmo Nurmi.
 

Moni toivoi myös Maunojen lounasvalikoimaan keittoja. Nämä toiveet korostuivat etenkin ravintoloista tulleissa vastauksissa.
Toiveisiin vastattiinkin saman tien, sillä Mauno ElectroCityn lounasvalikoimaan otettiin keitto- ja salaattibuffet, jonka hinta on 10,50 €.

– Olimme miettineet keittojen ottamista valikoimaan jo jonkin aikaa, mutta kysely vahvisti, että niille olisi tilausta, sanoo Nurmi.

Mauno ElectroCityn keitto- ja salaattilounas onkin kiinnostanut asiakkaita yli odotusten, ja päivittäin noin 25-30 prosenttia asiakkaista on valinnut tämän lounasvaihtoehdon.


Kyselyssä toivottiin myös monia eri kasvisruokia, lisäksi useita mainintoja saivat risotot, chili con carne, lasagne, maksa, kanaviillokki ja kievin kana. 

Yksittäisiä ääniä saivat esimerkiksi kaalilaatikko, kaalikääryleet, lindströminpihvit, karjalanpaisti, kana tikka masala, palak paneer. Äänen saivat myös lapskoussi, tilliliha ja veripalttu.
– Tulemme varmasti toteuttamaan kevään ruokalistoissa useitakin asiakkaiden toiveita, mutta veripalttua en listalle lupaa laittaa, naurahtaa Nurmi.


Asiakkaiden lempiruokia tiedusteltiin loka-marraskuun vaihteessa kaikissa Kupittaan alueen Mauno-ravintoloissa (Mauno BioCity, Mauno ElectroCity ja Mauno TriviumCity) sekä Maunon Facebookissa. Ravintoloiden kautta saatiin yhteensä 106 vastausta ja Facebookista 87. Kaikkien vastaajien kesken arvottiin viisi palkintoa. Voittajiin on oltu yhteydessä henkilökohtaisesti.

Maunon lounaslistat löydät täältä
Lista päivittyy nettiin aina sunnuntaisin

Palautelomake

Peruuta